KOKONAISENA PAAHDETTUA SITRUUNA-PESTO BROILERIA 4-6:lle




Heissan pitkästä aikaan J. Mitäpä sinulle kuuluu?

Kevät meni vauhdilla (muutamassa viikossa) ja kesä tuli tilalle. Aivan uskomatonta, että toukokuun puolessa välissä olemme saaneet nauttia lähes 30 asteen helteistä. Ihanaa, ei lämpö luita riko.

Kulunut reilu puoli vuotta on ollut melkoisen raskas taival. Takana on onneksi sytostaattihoidot, joista viimeiset kolme kyllä nujersi niin henkisesti kuin fyysisesti. Nyt parhaillaan käyn sädehoidoissa ja uupumus painaa yhä. Onneksi kesäkuun puoleen väliin kaiken tämän pitäisi olla ohi ja toivottavasti se elämänmyönteinen ja iloinen minä sieltä vielä löytyy.



Mutta juu asiaan, tämä resepti on pakko jakaa myös teille, niin herkullista ruokaa meillä syötiin eilen. Iltapäivällä pistäydyin Lidl:ssä ja voi pojat miten isoja grillibroilereita oli kylmäaltaaseen laitettu, VAU! Voisin väittää niiden olleen melkein ankan tai kalkkunan kokoisia. No sellainenhan piti ehdottomasti saada.



Nämä kokonaiset broilerit oli maustettu Barbeque maustesekoituksella (ei liian savuinen eikä mikään nestemäinen). Kotona pyyhin paperilla pintamausteet pois. Tungin sormet nahan ja lihan väliin ja hieroin vihreää pestoa broilerin pintaan kauttaaltaan sekä viipaloin sitruunasta viipaleita ja lisäsin ne myös nahan alle. Muutama kuutio vielä voita ja yrttejä ja sitten vain broisku uuniin puoleksitoista tunniksi ja AVOT!

Miten mehukkaalta ja taivaalliselta  se itse paahdettu broileri maistuikaan. Ei tällaista herkkua saa valmiina kaupasta.




KOKONAISENA PAAHDETTUA SITRUUNA-PESTO BROILERIA 4-6:lle


Raaka-aineet:

  • Kokonainen broileri (oma painoi 1800g)
  • 80-100 g vihreää pestoa
  • 1 sitruuna (mielellään luomu)
  • 50 g voita
  • yrttejä muutama oksa (esim. rakuuna, basilika, salvia, timjami)



OHJE:

Aseta uunin lämpötilaksi 180 astetta.

Pyyhi broilerista pintamausteet paperilla pois.

Irrota broilerin nahkaa varovasti irti lihasta ja levitä sormin pestoa lihan päälle kauttaaltaan.

Pese sitruuna ja viipaloi se. Laita viipaleet broilerin nahan ja lihan väliin.

Kuutioi voi ja levitä se sekä valitsemasi yrtit (mulla sattui olemaan salviaa) myös nahan alle.

Laita broileri uuninkestävälle vuoalle tai pannulle.
Laita pannu uunin alaosaan ja anna broilerin paahtua 1,5 tuntia (kannattaa käydä vilkaisemassa välillä ja alentaa uunin lämpötilaa, jos pinta tummuu liikaa).

Kun broileri on valmis, anna sen hetki levähtää.

Tarjoa tätä herkullista kokonaista broileria salaatin, riisin tai vaikka sitruunaisen kuskusin kera.



HYVÄÄ RUOKAHALUA ja AURINKOISIA PÄIVIÄ SINULLE!!!

12 Comments

PEKONI-PARMESAN PERUNALETUT



Mun on tehnyt jo pitkän aikaa mieli paistaa perunalettuja. Ne ovat ihan ehdottomasti paras ja herkullisin  ruokamuisto lapsuudestani.



Äiti niitä harvemmin teki, mutta kun mumille (isänäiti) pääsi yökylään, niin sen jo tiesi, mitä tuleman piti. Voi sitä onnea, kun sai istua pöytään ja mumi paistoi perunalettuja sitä mukaan, kun lautanen tyhjeni. Voit vain arvata söinkö silloin jo ähkyksi  :D.



Mua onnisti  vähän aikaa sitten Instagramin puolella,  kun Opasuomi järjesti ”minunarkeni –kilpailun” ja voitin aivan ihanan padan ja  pienen blinipannun. Osuipa voitto muutenkin oikeaan kotiin, sillä multa puuttui juuri nuo keittiövälineet. BTW, tuolla instagramin puolella on aika ajoin kivoja kilpailuja, johon kuka vaan voi osallistua, ota ihmeessä osaa, koskaan ei voi tietää milloin tuuri osuu kohdalle.


Toki näitä lettuja voi paistaa millä tahansa pannulla ja nopeammin sekin hoituu, jos omistaa lettupannun, multa sellainen löytyy vain mökillä, avotulella käytettävä versio.



Perunalettuja (ainakin minun lapsuudessa) tarjotaan yleensä puolukkahillolla, mutta toki niitä voi tarjota hienomminkin eli blinien tapaan sipulilla,  smetanalla, lohella tai katkaravuilla. Letut voisivat olla aika kiva alkupala myös illanistujaisissa.

Vai mitä sanoisit, kun tarjoaisit perunalettuja ilmakuivatulla kinkulla, espanjalaisen vuohenjuuston tai manchegon ja oliivien kera. No vain oma mielikuvituksesi on rajana J.

Nämä valmistamani perunaletut ovat itsellään jo melko ruokaisia, sillä taikinasta löytyy paketillinen pekonia unohtamatta parmesan juustoa. Jos vielä tarjoat vihreää salaattia näiden kanssa, niin 2-3 kpl riittää ihan normi nälkään. Perunoita ei tarvitse keittää, sillä valmis Lidl:n muussijauhe ajaa sen asian.

PEKONI-PARMESAN PERUNALETUT


Raaka-aineet:

  • 2 pkt HK amerikanpekonia (toinen tarjoiluun)
  • 1 pussi  (125 g) Lidl muussijauhetta
  • 3 rkl vehnäjauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta
  • ½ tl suolaa
  • ½ tl valkopippuria jauheena
  • 1 ½ dl parmesan juustoa raasteena
  • 3 rkl ruohosipulia
  • 3 munaa
  • 1 prk (200 g) creme fraichea
  • 1-1,5 dl maitoa 
  • paistamiseen voita/margariinia
  • lisäksi puolukkahilloa 





OHJE:

Paista ensin pekonit rapeaksi uunissa. Aseta uunin lämpötilaksi 200 astetta. Lado pekonisiivut leivinpaperin päälle uunipellille ja laita kylmään uuniin. Paista rapeaksi (n. 10 min). Anna jäähtyä ja murenna melko hienoksi.

Yhdistä kuiva-aineet eli muussijauhe, vehnäjauhot, leivinjauhe, suola sekä valkopippurijauhe.

Raasta parmesan juusto ja silppua ruohosipuli.

Lisää pekonimuru, juustoraaste ja silputtu ruohosipuli kuiva-aineiden sekaan.

Riko munien rakenne kulhossa ja sekoita joukkoon purkki creme fraichea sekä  maito.

Sekoita joukkoon loput aineet. Anna hetki tekeytyä.

Ota taikinasta käsin kunnon pallo nyrkkiin ja muotoile se noin sentin paksuiseksi pyöreäksi letuksi. Taikinasta tulee 10 lettua.
Lämmitä pannu ja lisää voita/margariinia. Paista lettuja keskilämmöllä (ei liian kuumalla) reilun minuutin ajan kummaltakin puolelta.

Parhaimmalta letut maistuvat hiukan lämpöisinä rapeaksi paistetun pekonin, puolukkahillon ja lasin maitoa kera.


             
                     Perunalettu puolukkahillolla, creme fraichella ja pekonilla, voi nam
16 Comments

Tämän kevään raikkain hedelmä-kanasalaatti



Voi mahtavuutta, eletään huhtikuun puoli väliä ja kevät on ollut hiukan myöhässä, mutta nyt meitä hellitään oikein olan takaa. Meteorologit lupasivat peräti 20 asteeseen nousevaa päivä lämpötilaa!


Niinpä suunnitelmissa on lähteä ulos kävelemään ja puuhastelemaan pihamaalla. Tiedä vaikka innostuisi haravoimaan.



Sen jälkeen maistuu varmasti tämä  kevään raikkain ja herkullisin hedelmäinen kanasalaatti.


Hedelminä käytin tummia pieniä ja kivettömiä viinirypäleitä sekä hunajamelonia. Lisäksi rapeata jääsalaattia, kotimaista kurkkua ja mozzarellapalloja. Lisäsimpä vielä päälle hiukan parmesan juustolastuja, mutta sen voi hyvin jättää pois.


Syödessä huomasin kaipaavani vielä jotain rouskuvaa ja vaikka kuvissa niitä et näekään, niin lisääppä vielä joko siemeniä tai pähkinöitä salaattiin. Se antaa juuri sen viimeistellyn makuelämyksen.


Kastikkeeksi sopii mainiosti yksinkertainen jogurttikastike, joka tehdään joko turkkilaisesta tai kreikkalaisesta jogurtista.

 HERKULLINEN JA RAIKAS HEDELMÄ-KANASALAATTI


Raaka-aineet:

  • 400 g broilerin fileepihviä
  • 3 rkl öljyä paistamiseen
  • 3 tl curry madras maustesekoitusta (ainakin Santa Marialta löytyy)
  • 2 tl mango currya (esim. Santa Maria)
  • ½ tl suolaa
  • 2 kpl jääsalaattia tai muut rapeaa salaattia
  • 1 pieni hunajameloni
  • 1 pieni kurkku
  • 200 g pieniä kivettömiä viinirypäleitä
  • 1-2 pakettia mozzarellapalloja sekä halutessasi parmesan juustoa lastuina
  • esim. kurpitsansiemeniä tai pistaasipähkinää


JOGURTTIKASTIKE

  • 1 ½ dl turkkilaista jogurttia
  • 10 oksaa ruohosipulia
  • ½ sitruunan mehu
  • ¼ tl sokeria
  • ¼ tl suolaa


OHJE:

Leikkaa broilerin fileepihvit annospaloiksi.

Mittaa öljy pannulle ja paista broilerin paloja muutama minuutti.
Pienennä lämpöä ja lisää mausteet (curry madras, mango curry ja suola) pannulle. Anna broilerin palojen  paistua vielä noin 5 minuuttia, kunnes kana on kypsää.

Tee seuraavaksi jogurttikastike .

Mittaa jogurtti astiaan, purista sekaan ½ sitruunan mehu. Lisää sokeri ja suola ja leikkaa ruohosipulin varret silpuksi. Sekoita, maista ja laita kylmään tekeytymään.

Huuhtele ja revi salaatti tarjoiluastiaan.

Leikkaa meloni puoliksi ja poista siemenet. Koverra lusikalla reiluja paloja ja lisää salaatinlehtien päälle astiaan.

Huuhtele kurkku, tee haarukalla pituussuunnassa viiltoja kurkun pintaan. Leikkaa kurkku siivuiksi ja lisää salaatin sekaan.

Pese rypäleet kuumalla vedellä hyvin ja lisää salaattiin.

Sekoita salaattipohja ja lisää lopuksi mozzarellapallot sekä paistetut ja jäähtyneet broilerin fileepalat. Rapeutta lisäämään vielä pähkinöitä tai vaikka kurpitsansiemeniä ja koko komeus on valmis.

IHANAA AURINKOISTA VIIKONLOPPUA!

8 Comments

Kotona tehdyt cheddar- juustokeksit (vehnä- ja ruisjauhoilla)



Mitä tuumaisit omatekemistä juustokekseistä viikonlopun herkutteluun.

Nämä valmistuvat todella helposti ja nopeasti.

Keksit ovat oikein maistuvia sellaisenaan ja tokihan niiden päälle voi laittaa hedelmiä, vihanneksia, kalaa, kanaa tai vaikka jotain toista juustoa eli ihan mitä mieleesi juolahtaa.


    Tässä päällä kylmäsavulohta yrttituorejuustolla.

Keksit olen leiponut niin vehnä- kuin ruisjauhoja käyttäen, siitä tuo hiukan tummempi väri.




Juustona käytin kotimaista Jukolan Juuston Aito cheddar juustoa, mutta toki mikä vaan cheddar juusto kelpaa. Tuo kotimainen maistui omassa suussa melko suolaiselta, joten sen vuoksi ole tarkkana suolan määrästä, kun lisäät sitä taikinaan J.



CHEDDAR - JUUSTOKEKSIT


Raaka-aineet:

  • 2 ½ dl vehnäjauhoja
  • ¾  dl ruisjauhoja
  • 1 ½ tl leivinjauhetta
  • ¼ tl suolaa
  • 55 g cheddar juustoraastetta
  • 100 g sulatettua voita
  • 1 dl kylmää vettä
  • päälle voit valita unikon- tai kuminansiemeniä sekä kuivattua rosmariinia tai seesaminsiemeniä ja paprika- tai chilijauhetta tai vaikka pähkinöitä muruina ja mitä vaan yrttejä (oman mieliteon mukaan) .

           
OHJE:

Sulata 100 g voita ja sekoita siihen 1 dl kylmää vettä.

Sekoita vehnä- ja ruisjauhot keskenään ja lisää leivinjauhe ja suola joukkoon.

Raasta cheddar juusto.

Sekoita jauhoseos ja juustoraaste voi-vesi seokseen.

Aseta uunin lämpötilaksi 200 astetta.

Laita taikina siksi aikaan jääkaappiin.

Kauli taikina kahden leivinpaperin välissä uunipellin kokoiseksi ohueksi levyksi. Poista päällimmäinen paperi.

Leikkaa levy mieleiseksi ruuduiksi tai paloiksi veitsellä tai taikinapyörällä.
Pistele taikinaa haarukalla ja ripottele pintaan valitsemiasi siemeniä, yrttejä mausteita.

Paista levyä uunin keskitasolla noin 12-15 minuuttia, kunnes keksit näyttävät kullanruskeilta.

Anna keksien jäähtyä uunipellillä ja irrottele sen jälkeen saumojen kohdalta.




Herkuttelemisiin <3

16 Comments

KEVÄÄN VIHREÄT JA MAISTUVAT ATERIAT, parsakaalikeitto paahdetulla broilerilla sekä IHAN PARAS kahden juuston parsapiirakka




Voi miten ihana ja tämän kevään ensimmäinen lämmin sunnuntai eilen olikaan. Meidän lasitetulla terassilla oli peräti 18 astetta lämmintä. Arvaa vaan houkuttiko se istumaan ja nauttimaan auringon säteistä.

Josko se tästä alkaisi, nimittäin se oikea kevät, johan eletään pääsiäisviikkoa eikä huhtikuun alkuunkaan ole kuin vajaa viikko.



Eilen keitin kevään vihreää parsakaalikeittoa ja lauantaina illalla herkuttelimme parsapiirakalla. Kummastakin ateriasta tuli kyselyjä reseptin suhteen, joten tokihan ne laitan teille ihanat seuraajani.

Kuvat on näpsitty  puhelimen kameralla ja melko hätäisesti, mutta kyllä niistä selvää saa. Jos ihmettelet tuon piirakan kanssa kuvassa olevia vihreitä laseja, niin ne löysin perjantaina kirpparilta.  Olen melkoinen lasifriikki (niitä on siis kotona jo liikaakin), mutta en voinut olla ostamatta näitä. Onneksi myös kotiväki piti näistä.




KEVÄINEN PARSAKAALIKEITTO PAAHDETULLA BROILERILLA (6:lle)

Raaka-aineet:

  • iso parsakaali (reilu 400 g)
  • 2 perunaa
  • pala purjoa
  •  1 kanafondi
  • 1,5 l vettä
  • 200 g ruohosipulituorejuustoa
  • suolaa, pippuria
  • 400 g broilerin fileesuikaletta
  • 2-3 rkl curry madras jauhetta/parhaiten korvaat tämän mangocurrylla
  • 3 rkl öljyä
  • persiljaa tai muuta yrttiä


OHJE:

Kuori perunat ja pilko ne melko pieniksi kuutioiksi. Laita kattilaan.
Viipaloi purjo ohuiksi renkaiksi, lisää kattilaan.
Mittaa  1,5 l vettä kattilaan, lisää kanafondi ja laita kiehumaan.

Paloittele parsakaalin varsi pieneksi ja samalla myös loppu parsa. Kun muut aineet kiehuvat kattilassa, lisää myös parsan palat joukkoon. Anna kiehua niin kauan, että kaikki vihannekset ovat pehmenneet (n. 10 minuuttia).

Laita sillä välin pannulle muutama ruokalusikallinen öljyä, anna kuumentua ja kaada broilerin fileesuikaleet pannulle. Anna paahtua pannulla noin 5 minuuttia. Pienennä lämpöä ja mittaa 2-3 rkl curry madras/mangocurry jauhetta pannuun ja sekoita. Anna vielä paahtua 5 minuuttia hiljaisella lämmöllä.

Kun vihannekset ovat pehmenneet, soseuta keitto ja laita takaisin liedelle.
Kuumenna keitto ja sekoita ruohosipulituorejuusto keittoon. Maista suola ja pippuri, lisää maun mukaan.

Annostele keitto lautaselle, lisää päälle paahdettua broileria sekä persiljaa.
Voit toki sekoittaa paahdetut broilerin fileesuikaleet suoraan keiton sekaan.




IHAN PARAS KAHDEN JUUSTON PARSAPIIRAKKA

Pohja:

  • 2.5 dl vehnäjauhoja
  • 1/2 tl suolaa
  • 100 g huoneenlämpöistä voita
  • 1 dl parmesan juustoraastetta
  • 3 rkl kylmää vettä


Täyte:

  • nippu parsaa
  • 1 prk kermaviiliä
  • 1 dl parmesan juustoraastetta
  • 100 g aura juustoraastetta
  • 2 kananmunaa


Lisäksi:

vihreää salaattia tarjoiluun sekä
hyvää öljyä (kurpitsansiemen öljyä) ja hiukan sitruunamehua



OHJE:

Sekoita suola vehnäjauhoihin ja nypi jauhoseos huoneenlämpöisen voin kanssa.

Raasta parmesan juustoa ja sekoita taikinaan.

Lisää lopuksi kylmää vettä 3 rkl.

Pyöritä taikina pötköksi ja kääri tuorekelmuun. Anna olla jääkaapissa noin 30 minuuttia.

Valmista sillä välin täyte.

Puhdista parsat, leikkaa noin 2 cm pois päästä ja kuori kovat kuore pois ohuelti. Leikkaa parsat puoliksi keskeltä. Keitä parsoja noin 3 minuuttia, kaada lävikköön, huuhtele nopeasti kylmällä vedellä, jotta kypsyminen loppuu. Jätä odottamaan.

Aseta uunin lämpötilaksi 200 astetta.

Sekoita kermaviilin joukkoon 2 kananmunaa. Lisää sekä parmesan että aurajuustoraaste.

Voitele irtopohjavuoka vuokaspraylla.

Painele taikina sekä vuoan pohjaan että reunoille.

Kaada täyte piirakkapohjan päälle.

Laita foliota uunipellin päälle ja nosta piirakkavuoka päälle. Laita uuniin.
Paista piirakkaa ensin 15 minuuttia uunin keskiosassa.

Ota piirakka pois uunista ja lisää ne parsat, joissa on kukinto, piirakan täytteen päälle. Laita takaisin paistumaan vielä noin 20-25 minuutiksi.

Anna jäähtyä ainakin 15 minuuttia.

Paloittele ylijääneet parsat ja sekoita vihreän salaatin joukkoon. Mausta salaattia kurpitsansiemen öljyllä ja sitruunanmehulla. Tarjoa salaatti piirakan kera.

IHANAA PÄÄSIÄISVIIKKOA SINULLE <3

10 Comments

Kevään hempeä pinkki sima ihastuttaa



Sima kuuluu vahvasti kevääseen. Meillä ensimmäiset simat juodaan yleensä jo pääsiäisenä ja sitä jatketaan läpi kesän.

Ja mikäs sen parempaa kuin raikas sima (kuin kotoinen limsa) keskellä kesää.

Simaa on tullut vuosien varrella maustettua monellakin eri tavalla. Viime vuonna tein sitä mm. aroniamehutiivisteestä, jota tuntui riittävän kotona ihan kiitettävästi.



Näin blondina rakastan yli kaiken liilaa sekä vaaleanpunaista ja onhan ne ihanan tyttömäisiä ja samalla hempeitä värejä. Mutta vaaleanpunaisen siman valmistamiseen on myös toinen syy.



Talvitakkiani on tänä vuonna koristanut useampikin roosanauha ja niitä katsoessani halusin vielä muistuttaa sinua tästä tärkeästä asiasta.

Vaikka varsinaista Roosa nauha -päivää juhlitaan lokakuussa, on vuoden jokainen päivä hyvä päivä tehdä lahjoitus Syöpäsäätiön edistämän rintasyöpätutkimuksen, rintasyövän ehkäisyn, hoidon ja sairastuneen tukemisen hyväksi.

Ihan liian moni nainen sairastuu syöpään (yli 5000) tänäkin vuonna ja vaikka tämän päivän hyvien hoitojen vuoksi moni parantuu, niin liian moni menehtyy tämän vakavan sairauden uuvuttamana.



Siksi henkilökohtaisesti kehoitan sinua tutkimaan säännöllisesti rintasi ja käymään niissä ilmaisissa joukkotutkimuksissa. Mitä aikaisemmin syöpä löydetään, sitä parempi on yleensä ennuste. Jos innostuit lahjoittamaan, niin tässä suoralinkki sivustolle.

Mutta hei! Nyt itse siihen siman tekoon!

Tämä vaaleanpunaisena hehkuva sima on valmistettu verigreipistä ja maistuu ihan sille itselleen eli greipille. Suurena greipin ystävänä, suosittelen tätä  alkoholittomana greippijuomana sinulle, joka pidät esimerkiksi lonkeron mausta (niin paljon se muistuttaa myös sitä).

Ohjeessa käytän 600 g sokeria tuolle viidelle litralle, mutta jos pidät makeammasta juomasta, niin lisää sokeria 100-150 g enemmän ohjeeseen (ainakin lapsia varten kannattaa sokerin määrää lisätä).



Ihan näin pinkkiä ei juomasta tule ilman lisä väriä, joten värin voimistamiseksi käytin Confettin pinkkiä pastaväriä (atsoväritön ja geelimäinen väriä). Sitä löydät ihan markettien leivontatarvike hyllyiltä tai suoraan netistä tilaamalla. Juolahtipa mieleeni myös ruususiirappi, jota kuitenkaan ei kotoa löytynyt. Uskon että myös sillä pystyisi värjäämään tämän siman vaaleanpunaiseksi. Eli kesällä pakko testata, kun sitä ruususiirappia voi taas keitellä.

PINKKI VERIGREIPPI SIMA


Raaka-aineet:

  • 3 verigreippiä (myös tavallinen käy)
  • 600 g sokeria (makeampi sima 700-750g)
  • 5 l vettä
  • 6 g (nokare) hiivaa
  •  ½ -1 tl pinkkiä pastaväriä
  • kuivattuja karpaloita ja sokeria pullotukseen


OHJE:

Mittaa kattilaan 3 litraa vettä ja kuumenna kiehuvaksi.

Kaada sokeri puhtaaseen elintarvikkeille sopivaan sankoon.

Pese hyvin verigreipit. Kuori greippien värillinen osa ohuelti talteen ja leikkaa valkoinen osa pois. Viipaloi greipit ja lisää kummatkin sankoon.

Kaada kiehuva vesi päälle ja anna hetken tekeytyä (väh. 5 minuuttia). Lisää sitten 2 litraa kylmää vettä.
Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi ja lisää lopuksi nokare hiivaa.

Peitä astia harsolla ja anna käydä vähintään yön yli.

Kaada esikäynyt sima siivilän läpi toiseen astiaan.

Ota noin 3 dl simaa kannuun ja sekoita siihen n. ½ tl pinkkiä pastaväriä (myös punainen väri käy, mutta käytä sitä vähemmän) ja liuota se vispilää apuna käyttäen nesteeseen, kaada takaisin sankoon ja tarkista väri.

Lisää puhtaisiin pulloihin 1-2 tl sokeria sekä kuivattuja karpaloita.

Pullota sima ja laita kylmään tekeytymään muutamaksi päiväksi.

KUn 3-4 päivän jälkeen otat siman käyttöön, niin kaada pullo ylösalaisin niin väri sekoittuu taas kauniin pinkiksi :).


         
  Pinkillä simalla voit juhlistaa päivää, kun kaadat sen        juhlavaan lasiin <3.



HYVÄÄ KEVÄTTÄ JA VAALEANPUNAISIA AJATUKSIA SINULLE <3 

24 Comments

MARINOITUA MOZZARELLAA JA PAAHDETTUA CHILIÄ




No sen siitä saa! Ai minkä, kysyt nyt varmaankin siellä ruudun toisella puolella tai ainakin luulen niin.

No sen siitä saa, kun on pakko olevinaan seurata television kaikki ruokaohjelmat, niin väkisin osa niistä tulee ihan uniin asti. Eivät ne jätä rauhaan edes päivällä ja sitten tuleekin se hetki, jolloin ne ruudussa nähdyt herkku annokset on ihan pakko toteuttaa myös omassa keittiössä.


No näin kävi jälleen kerran, mutta ilohan oli vain meidän puolellamme.

Olikohan se viime sunnuntai, kun Jamie Oliver kokkaili kavereilleen pikkuisia suupaloja, antipastoja. Herra valmisti mm. chilitahnaa ja marinoi buffalo mozzarellaa, ai että se näytti herkulliselta.




Kolme päivää nuo mielikuvat piinasivat, sitten annoin periksi ja kaupasta oli tarpeet haettava.

Sorry, nyt et kuitenkaan saa mitään autenttista Jamie O:ta, koska en edes kerennyt googlettaa hänen reseptiään, vaan rupesin tekemään antipastolautasta omia mielikuvia muistellen.


Sen verran on kuitenkin pakko hehkuttaa… ”MÄ EN OO VARMAAN IKINÄ SYÖNYT NÄIN HYVÄÄ MOZZARELLAA!” Eikä siihen vaikuttanut vähiten tuo Lidl:n ihana kurpitsansiemen öljy, jos et sitä vielä omista, niin käy ihmeessä sitä ostamassa. Se maustaa pelkän pastankin todella herkulliseksi.

Ja toinen bonus on se, että tämän valmistaminen vie vain hetken.

 MARINOITUA MOZZARELLAA JA PAAHDETTUA CHILIÄ (4:lle)



Raaka-aineet:

  • 8-10 kpl tuoretta chilipalkoa punaisia/vihreitä
  • 5 rkl hyvää öljyä (itse käytin Lidl:n Delux pinjansiemen- ja kurpitsansiemen öljyä, joista tuo viimeinen on ihan super buenoo)
  • 1 rkl vaaleaa balsamicokastiketta
  • 2 kpl buffalomozzarella palloa
  • 1 luomu sitruuna
  • suolaa ja pippuria


Lisäksi voit hankkia oliiveja, varrellisia kapriksia, ilmakuivattua kinkkua, maukasta leipää ja salaattisekoituspussin.

OHJE:

Aseta uunin grillivastus 230-240 asteeseen.
Pese ja kuivaa chilipalot ja laita leivinpaperin päälle uunipellille.

Grillaa chilejä ensin 5 minuuttia, kunnes ne ovat mustuneet, käännä ja tee samoin toiselle puolelle.

Laita sen jälkeen paahtuneet (mustuneet) chilit kulhoon ja peitä tuorekelmulla. Anna jäähtyä noin 5 minuuttia, jonka jälkeen palanut kuori irtoaa helposti.

Kun olet poistanut kuoret, leikkaa chilipalko halki ja ota veitsellä vetäen siemenet ja kanta pois.

Leikkaa chilit suikaleiksi ja laita tarjoiluastiaan.

Ripottele päälle suolaa ja mittaa öljy sekä balsamicokastike. Sekoita ja anna tekeytyä hetken.

Revi tai leikkaa mozzarellapallot pienemmiksi suupaloiksi. Aseta tarjoilulautaselle.

Pese luomu sitruuna ja raasta sen kuori mozzarellapalojen päälle.

Ripottele päälle pippuria/pippurisekoitusta mielellään myllystä.

Lopuksi annostele päälle marinoituja chilisuikaleita.

Laita samalle tarjoilulautaselle haluamaasi salaattisekoitusta sekä ilmakuivattua kinkkua rullina.

Leikkaa siivuja leivästä, voitele ne reippaalla kädellä ja paahda hetki uunissa.

Laita tarjolle myös oliiveja ja varrellisia kapriksia.

Mä uskon, että tämä lautanen hurmaa niin sinut kuin muut syöjät. Lisäksi voisi nauttia vaikka lasillisen jotain viiniä ja hetki olisi täydellinen.





18 Comments

seuraa blogit.fi

Mukana

mukana

mukana
Keski-Uudenmaan blogit Kublo

Pinterest

Herkkusuu.fi - Parhaat ruokablogit

Follow by Email

Sisällön tarjoaa Blogger.

Hae reseptejä

aamiainen aamupala aasialainen alkuruoka aurajuusto basilika broileri broilerin jauheliha Crock-Pot fetajuusto fish&chips friteeraustaikina frittimuikku glaseerattu gluteeniton gluteeniton leipä grillattu grillaus hampurilaiset hedelmä helppo helppo ja nopea hunaja härkis illallinen iltapala intialainen kanaruoka intialainen lohicurry italialaiset lihapullat itsetehty juusto jauheliharuoka juhlaruoka juhlat. suolainen leivonnainen juusto juustokastike juustoraaste jälkiruoka jättikatkaravunpyrstö kaaliruoka kakku kala kala-ateria kala-ateria- lohi kalakastike kalakeitto kalapihvit kalapuikko kalaruoka kalkkuna kampelafile kana-ateria kana-ateria. broilerin siivet ja nuijapalat kanaruoka kasvisruoka katkarapu kebabvartaat keitetyt lihapullat keitot keittoruoka keksi kesäkurpitsa kesäkurpitsa gazpacho kesäkurpitsa-pinaattivohveli kesäkurpitsacannellonit kevyttä kirjolohi kookosmaito kukkakaali kylmäsavulohi kylmäsavulohikakku lampaankääpä leipätikut leivonta lihapata lihaperunavuoka lihapullat liharuoka lime lisuke lohifilee lohikeitto lohinuget lohipasta lohitartar lohitortilla lounas makea leivonnainen mandariinikeksi mantelinen suklaabanaanivohveli marinoidut päärynät marinoidut silakkafileet marinoitua punasipulia marja-aronia mozzarella opas tasapainoiseen ja pysyvään ruokavalioon paprika patonki pekoni peruna peura peuralihapullat peuran jauheliha peuran jauhelihapihvit peuran sisäpaisti peuranliha kääryleet peuranlihapullat peuranpaisti piirakka pimientos de padron. täytetyt pikkupaprikat possu possun ribsit possun sisäfile puikulaperuna pulla pullakakku purjo pääruoka reseptit riista teriyaki tuorejuusto vähähiilihydraattinen

Hae tästä blogista

tykkää myös Facebookissa

liity blogini lukijaksi tästä